.

Me

Asun koirieni kanssa Hämeenlinnan Rengossa, Kaloistenkylässä.
Asumme maaseudulla rivitalossa.
Olen Helsingistä kotoisin, mutta rakastan maalla oloa.

Ensimmäinen koira tuli perheeseemme kun olin ala-asteella,
pitkäkarvainen collie Miska (Misan´s Almond Eye). 
Kissoja meillä oli melkein aina.
Ehkä näistä on alkanut rakkauteni eläimiin.

Eläimiä minulla on ollut kaikenlaisia:
marsuja, deguja, hiiriä, rottia, chinchilloja, hamstereita.
Kissoja, kilpikonnia, gekkoja, skorpioneja, sammakko.

Ensimmäiset kasvattamani koirat olivat saksanpaimenkoiria, omistin silloin Blondin (Sensen Mann Blondi) ja Camaron (Metelimäen Camaro) ja olin ettinyt kolmatta jo jonkin aikaa, mutta en ollut sitä löytänyt. 
Joten päätin yhdistää nämä kaksi upeaa, hyväluonteista ja terverakenteista koiraa.
Blondi sai neljä pentua, joista yksi jäi meille, Hero (Cherokee). 

2001 syksyllä olin jo jonkin aikaa miettinyt myös pientä koiraa.
Ystävälläni olin nähnyt venäjäntoyterrierin, nimi oli vielä tuolloin moskovankääpiökoira.
Sellaista ei ihan helposti siihen aikaan löytynytkään, Aamulehdestä näin ilmoituksen, että 3-vuotias narttu etsii sijoituskotia. BonBon (Ponochka Iz Chistogo Istoka) oli meillä jo samana päivänä. 
Voi mikä suuri koira, pienessä paketissa.
Nälkä kasvaa syödessä vai miten sitä sanotaan.....
Kohta tulikin jo seuraava toy, Timppa (Vogerland Timoshka) ja seuraava, Tassa (Dasha) ja loppua ei näy.

Ystävälläni tutustuin hurmaavaan tiibetinspanielityttöön, jolle sitten jonkin ajan päästä tuli pentue.
Rakastuin pienenpieneen pippuriseen tyttöön, näin meille tuli ensimmäinen tipsu Baby (Candymoon Beauty Box). Kuinka tuo pieni karvapallo vei sydämeni.
Ihan uskomatonta millaisia tiibetinspanielit ovat, sanat eivät riitä niitä kuvailemaan.

Pomerian koiriin ihastuin ystäväni luona ja nyt niitä on ollut minulla jo kolme. Aivan mahtava rotu.

Kasvattamiseni alkoi tosiaan tuolla saksanpaimenkoira pentueella,
sen jälkeen meille on syntynyt  toitsuja, tipsuja ja pommeja sekä ystäväni kanssa yhteistyössä yksi kiinanharjakoira pentue.
Kasvattajanimeni myönnettiin vuonna 2013, kasvattajakurssin kävin jo kolme vuotta aikaisemmin,
en vaan millään osannut päättää minkä haluaisin kennelini nimeksi.
Kasvatukseni on todella pieni muotoista, kotioloissa. Koirat elävät rakkaina perheenjäseninä.

Tarkoituksenani on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia pomerianeja ja venäjäntoyta, perheenjäseniksi, näyttelyyn, harrastuksiin.

.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita